Niskaa polttaa ja ruokatorvea korventaa. Lauantaina taisi lipsahtaa hieman humalan puolelle.
Em. syystä johtuen pelaaminen oli rentoa ja pakotonta. Tiimi toimi ja saatiin palautetta. Palautetta kuunneltiin ja tulosta tuli. Olen erittäin tyytyväinen joukkueen panokseen kyseisessä turnauksessa. Muutama harmillinen tappio tuli, mutta niistä otettiin opiksi.
Tuo kolmas sija on kyllä todella loistava. Rock metal (joka voitti turnauksen) on rockin liigaporukka. Eivät vaan saaneet tarpeeksi pelaajia seiskaan mille turneen vuoksi.
Mika Rajaniemi Paranoia ry
Suomen Paintball-liitto
"On käräjät, hovi ja oman käden oikeus, ja oman käden oikeus on se korkein vitun oikeus"
Kiitokset minunkin puolesta kaikille, täytyy myöntää että pitkästä aikaa parasta painttia oli. Ja olosuhteet ja pelifiilis huomattavasti mukavampi kuin viime vuonna, vaikka en oikein tiedäkään miksi. Yksi tekijä on ainakin tuo seiskan peliluonne, joka on jotenkin rauhallisempi (ainakin tuolla, en tiedä miten ekalla kiekalla) kuin vitosessa viime vuonna. Toki vuoden aikana on kaveritkin kasvanut hommaan paremmin kiinni.
Vielä siis kiitos ja kumarrus erityisesti Villelle joka hoiti meidän auton turkuun ja takaisin.
Aina ei voi päästä, vaikka haluaisikin. Enpä itsekään päässyt tällä kertaa. Näillä foorumeilla ja yleensä kirjoittamalla hoidetut asiat tuppaa käsittämään monesti väärin, vaikka kuinka hymiöitä käyttäisikin. En minä tuota kyllä vinoiluna käsitä.
Eipä tuolla treeneissä tosiaan ollut moni muukaan, nähtävästi? Mutta yritetäänpä saada ne 2. tai 3.6. olevat treenit sellaisiksi, että koko ykköspumppu pääsee paikalle ottelemaan RQ:a vastaan...
Kaunispoika wrote:
jos ei tähänastinen panostus riitä niin voin tietty vaihtaa kakkosdivariin tai lopettaa tähän.
Sinä olet vain kirjoittanut tuon. Tiedä sitten puhutku omasta vai kaikkien puolesta. Itse tulkitsin että tarkoitit koko jengiä.
Yleisesti kaikille tuo!
onko tämä asiallista?
nimittäin yksistä treeneistä poisjääminen ei ole minun mielestäni maailmanloppu.
Vittuilulta tämä minusta vaikuttaa.
Ei treeneistä pois jääminen ole se suurin ongelma. Vaan se että luvataan ja sit ilman mitää erityistä syytä jätetään tulematta (hyvä syy ei ole se että juopottelun takia nukutaan pommiin ja jätetään tulematta).
Siksi ehkä voi ottaakin tämän vittuiluna.
Jos on hyvä syy / tärkeä meno niin sille ei voi mitään, mutta juopottelun takia jää tulematta niin voi voi... sit pitää kestää se mitä tulee vastaan sen jälkeen. Ihan oma valintahan se on